Kuva: Oriol Hernando

TEHO MAJAMÄKI

Samuli “Teho” Majamäki on suomalaisille musiikinharrastajille tutumpi kuin moni arvaakaan. Monipuolisen säveltäjän, tuottajan ja ennen kaikkea lyömäsoitintaiteilijan meriittilista on pitkä, hardcore-punkista ambientiin ja sinfoniaorkestereista maailmanmusiikkiin. Miestä on kuultu Nightwishistä tutun Tuomas Holopaisen soololevyllä, Ismo Alangon rinnalla niin livenä kuin äänilevyillä, Rinneradion Tapani Rinteen eri projekteissa, Johanna Kurkelan taustabändissä sekä pitkän uran legendaarisen punkbändi HC Andersenin riveissä. Tämän lisäksi Majamäki säveltää musiikkia elokuviin, tv-sarjoihin sekä taideprojekteihin, opettaa meditaatiota, auttaa Sibelius-Akatemian oppilaita löytämään oman soittotyylinsä – ja on ollut suunnittelemassa sekä toteuttamassa äänimaisemaa Helsingin lentokenttäjunan asemille.

Erilaisten levytystuotantojen ja perinteisen bändisoitannon lisäksi Majamäellä on lukuisia omia sävellysprojekteja ja kansainvälisiä tuotantoja, joiden teemat ja toteutus ovat olleet omaehtoisia ja poikkeuksellisia. Sävellysprojektit tansanilaisen Ashimban, saamelaisten artistien Niillas Holmbergin ja Ulla Pirttijärven sekä monet hankkeet yhdessä saksofonisti Linda Fredrikssonin kanssa ovat olennainen osa Tehon halua tehdä ja elää musiikkia mahdollisimman laajalla skaalalla.

Vuonna 2016 Majamäki vihdoin julkaisi pitkän uransa kunniaksi ensimmäisen soololevynsä Travelogue. Albumi on monia etnisiä sävyjä sisältävä kerroksellinen matkakertomus, joka on syntynyt viimeisten 15 vuoden aikana ympäri maailmaa. Majamäen mukaan levy heijastelee monikerroksellisella soundillaan herkullisesti odottamattomia kohtaamisia, tilanteesta toiseen vaihtuvia tunnelmia ja yllätyksellisyyden iloa.
- Olen matkustanut pitkin ja poikin maailmaa löytääkseni erilaisia soundeja, rytmejä, ääniä, riimejä ja tunnelmia. Olen rummuttanut, laulanut ja viheltänyt tuntemattomia tarinoita. Olen kuunnellut luonnon moninaisia ääniä ja ihmisten eri kielillä kertomia tarinoita Olen käsitellyt ääntä, tehnyt musiikkia, nauhoittanut, tuottanut ja aina kiinnittänyt huomiota siihen, mikä kyseisessä hetkessä on omaperäistä: eri osaset ja partikkelit resonoimassa kuin ikuista tavoitellakseen, lyömäsoittimen isku, kaksi pintaa etsimässä resonanssia toisistaan.

Vaikka Teho Majamäen pääsoitin on vibrafoni, hänen hallitsemansa soitinarsenaali on laaja – mies soittaa eri projekteissaan myös udua, marimbaa, erilaisia lyömäsoittimia, koskettimia sekä kielisoittimia. Eri instrumenttien, kokeilujen ja projektien myötä Majamäki on huomannut olevansa kiitollinen häntä ympäröivien kollegoiden lahjakkuudesta.
- Olen ollut etuoikeutettu päästessäni työskentelemään lukuisten äärimmäisen luomisvoimaisten ja ammattimaisten muusikoiden kanssa ja aina saanut niin muusikkona kuin tuottajana työskennellä erilaisten äänimaailmojen parissa omaehtoisesti. Yhteistyö ja oman elämänkokemuksen jakaminen synnyttää aina jotain uutta ja aitoa, Majamäki kertoo.

Teho Majamäki (s.1971) on suomalainen multi-instrumentalisti, tuottaja, säveltäjä, joogaopettaja ja perkussionisti. Hän on maailmankansalainen, joka on ulkomaan esiintymisten lisäksi asunut pysyvästi Australiassa, Tansaniassa ja Intiassa.

kts. keikat

 

Lisätiedot & keikat: maija@tarnanen.fi

Udu Mood Music
www.tehomajamaki.com
https://www.facebook.com/tehomajamaki/
https://www.youtube.com/watch?v=WRsTfcbmwuE