Kuva: Tomi Rasinkangas

AT THE HOLLOW

Tältä kuulostaa suomalainen rock vuonna 2016.
Voiko rockbändi enää kuulostaa uudelta ja omaperäiseltä?
Helsinkiläinen At The Hollow vastaa häpeilemättä – kyllä.

At The Hollow on säälimättä purkanut rock-bändin perinteisen kemian alkuelementteihinsä ja tekee niistä täysin omanlaistaan salaista alkemiaa. Revittyään rock-bändin ajatuksen sen luihin ja ytimiin, At The Hollow manaa raskasta lyijyä, aavemaista eetteriä ja aina – puhdasta kultaa, jotain mitä emme ole koskaan ennen kuulleet. Jotain, mikä silti koskettaa meitä sisällämme, siellä, missä emme voi kuin tuijottaa syvyyteen.

Tämä ei ole se perinteinen rock-bändi, joka huutaa alkutahdeista loppuun asti. At The Hollow puhuu. Se kertoo todellisuudesta, se kuiskailee vapaudesta ja se huutaa vain silloin, kun sielu ei voi muuta kuin janota ulos vankeudestaan.

Laulaja-kitaristi Kalle Koon baritonikitara ja ääni eivät tarvitse säröä voimiensa näyttämiseksi. Juho Martikaisen kontrabasso soi samaan aikaan vapaasti ja ahdistuneesti. Risto Järvelinin lyömäsoittimet hakkaavat pulssia, joka pitää kaiken elossa.

Yhdessä tämä trio on pato, jonka takaa vyöryy tarkkaan annosteltua alkuvoimaista vimmaa.
Tältä kuulostaa suomalainen rock vuonna 2016. Se käy 1980-luvun Lontoossa, 1990-luvun Seattlessa, 2000-luvun Islannissa ja kiertää 1930-luvun Pietarin kautta takaisin Helsingin kylmille kaduille.
Unohtakaa rock-romantiikka, mutta älkää unohtako rockin puhdasta alkuvoimaa. Kalle Koo laulaa rehellisellä äänellä, joka on nähnyt kaiken, eikä anna harhakuvien pettää itseään. Eikä koskaan pettäisi sinua.

At The Hollow on elokuvamusiikkia ahdistukselle, pakahtumiselle ja menetykselle, ja lopulta myös toivolle. Elämälle. Uusi albumi on tulossa lähiaikoina.

Diskografia:
- What I Hold Most Dear (Spinefarm Records 2015)

 

Lisätiedot: maija@tarnanen.fi

Kotisivu: atthehollow.com
Facebook: https://www.facebook.com/atthehollowofficial/
Instagram: @atthehollowofficial
Youtube: https://www.youtube.com/user/AtTheHollowVEVO?feature=related
https://www.youtube.com/channel/UC3Or5PPusWVxz3bQ_ms5AnQ